Kategoria: Blogi
-
Matkaopas tulevaisuuteen

Matkaopas tulevaisuuteen -teoksen referaatti käsittelee tulevaisuutta kolmelta näkökulmalta – ennakoimisen, innovaatioiden ja kommunikaation kautta.
-
#Voittajajengi saa ja uskaltaa

Facebook nosti eilen muiston kolmen vuoden takaa, kun pääsin pokkaamaan Suomen Digimenestyjien somepalkinnon. Olin vielä tuolloin Soneran #somejengi’n kapteeni ja voitto maistui tiimillemme enemmän kuin kesän ensimmäinen mansikkapehmis. Jokaisella tiimissä oli tuolloin oma roolinsa somessa ja uskalsimme tehdä asioita itsenäisesti. Yritin esimiehenä luoda sallivaa ja rohkaisevaa kulttuuria, jossa saa yrittää ja epäonnistua. Lupasin kantaa vastuun…
-
Pomodoro-tekniikka

Pomodoro on italiaa ja tarkoittaa tomaattia. Lisäksi se on tekniikka, joka auttaa keskittymään.
-
Akku täyteen hyggeillen

Taivas on harmaa ja tuhnuttaa jotain. Lähden töihin pimeällä ja tulen takaisin samassa valossa, on kuin säkissä eläisi. Aamulla nukuttaa ja päivällä torkuttaa, illalla sitä vasta poikki onkin. Miljoonasade radiossa, kassillinen kynttilöitä ja ämpärillinen kuumaa teetä. Kyllä täältä vielä noustaan, puolen vuoden päästä on jo helle. Joku vuosi sitten alettiin puhua hyggeilystä, tanskalaisten keksimästä olemisen muodosta.…
-
Haaveiden kotona

Parin päivän työreissun jälkeen on mahtava tulla omaan kotiin. Nähdä tärkeimmät, sytyttää kynttilät ja kietoutua vilttiin. Maailman parhaaseen paikkaan. Nuorempana kun reissasin paljon, tuli aina matkan ajaksi annettua vuokrakoti pois ja kannettua kamat johonkin talteen. Yleensä ne olivat setäni varastossa ja kerran mökin pihassa pressusta tehdyn autotallin uumenissa. Kaikki vähän kalliimpi myytiin, sillä joka ikinen…
-
Nyt keksin mikä somessa tökkii

Olen jo kyllästymiseen asti paasannut somelakon merkityksestä itselleni ja lupaan pitää siitä hetkeksi taukoa. Siis paasaamisesta, sillä oivalsin äsken yhden tärkeän syyn sille, mikä somessa tökkii. Ennen kuin paljastan sen, kerron mielenkiintoisen ajankäytöllisen faktan. Taannoin tulleen iPhonen päivityksen myötä on helppo seurata omaa ruutuaikaansa. Olen seuraillut omaa käyttöäni ennen ja jälkeen somelakon ja kyllähän data…
-
Tekemättä olemista – ihana miniloma

Pidin loppuviikosta kahden päivän syysloman mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Pari päivää hujahti huomaamatta mutta viime yönä työt hiipivät uniin. Kaksi kertaa häädin ne vaihtamalla ajatuksia kunnes tulikin jo aika nousta. Kymmenisen vuotta sitten puhuttiin vielä työ- ja siviiliminästä. Kuinka mentiin töihin ja sen jälkeen vaihdettiin vapaalle. Ihmisenä ei välissä muututtu mutta persoonasta otettiin tilanteen…
-
Sanat saunassa oli jo liikaa

Ihana mutta niin raskas työviikko takana. Olen nyt kolme kertaa järjestänyt Nordic Business Forum -livestreamin meidän henkilöstölle ja jälleen keskiviikosta torstaihin oli tämän vuoro. Voisi kuvitella ettei se nyt kummoinen homma ole, senkun kytkee tietokoneen telkkariin ja heittää popparit mikroon. Eikä se teknisesti kyllä iso homma olekaan. Mutta kaikki se muu oheistoiminta, puhumattakaan stressin määrästä…
-
Vaikuttava viestintä ja Aristoteles

Vaikuttavan viestinnän juuret juontavat antiikin Kreikkaan. Lue vinkit miten lisätä viestisi tehoa.
-
Neljä vinkkiä tietoiseen läsnäoloon

Syksyn tullen olo on ristiriitainen. Samaan aikaan kun luonto valmistautuu pitkään lepojaksoon, on työelämässä vasta käynnistymässä kesälomien jälkeinen aikakausi. Seuraavaan hulppeaan lomaan on lähes vuosi aikaa, aivan liian pitkä aika odottaa hengähdyshetkeä. Siksi mielen rauhoittamista kannattaa harjoitella, ei kukaan voi elää odotellen vain tulevaa lomaa. Tietoinen läsnäolo on tietoisuutta nykyhetkestä. Hetkessä elämistä ja olemista juuri…
-
Johtajia somevalmentamassa

Pääsin tänään pitkästä aikaan valmennuspuuhiin, aiheena johtajana somessa. Nauratti kertoessani, että pidin juuri itse kuukauden someloman, ja nyt olin myymässä syitä miksi johtajan kannattaa olla verkossa läsnä. Tuli mieleen eräs sanonta. Aiemmissa tehtävissä valmennus on kuulunut työnkuvaan useammin. Aloitin hommissa vajaa kymmenen vuotta sitten myyntia coachaten. Sitten astui kuvaan esimiespestit ja niissä valmensin milloin mitäkin…
-
Digitaalinen päiväkirja – siis mikä?

Olipa huippua saada edellisen postauksen jälkeen viesti ihanalta työkamulta, joka innostui tekstin myötä digipäiväkirjasta. Ajattelin, että ehkä joku muukin on miettinyt mistä on kyse eli tässä homma tiivistetysti ja muutama omakohtainen vinkki. Digitaalisen päiväkirjan voi perustaa mille tahansa muistiinpanosovellukselle, joka kulkee puhelimessa, tabletissa ja/tai läppärillä. Itse valitsin muutaman kokeilun jälkeen Microsoftin Onenoten (*), jossa mulla…
-
Kupliinsa tukehtuneet

Elämme suurien kuplien ajanjaksoa. Samaan aikaan kun puhumme käsillä olevasta seuraavasta teollisesta aikakaudesta, olemme ihmisinä eksyneet suureen virtuaalielämän metsikköön. Näin kesäloman kynnyksellä olen taas huomannut, kuinka aihe on alkanut kiristää lenkkiä kaulani ympärillä. Kun maaliskuun alussa kirjoitin tuon aiemman aihetta liipanneen kirjoituksen, sain valtavasti henkilökohtaista palautetta. Moni kertoi, kuinka kokee rasittavaksi jatkuvan esilläolon ja strategisen…
-
Se oikean elämän Neymar

MM-väki kohisi eilen brassifutaaja Neymarin filmatessa kentän laidalla. Sen verran lajista tiedän, että mitä paremmin kentällä näyttelee, sitä varmemmin saa vastustajan kortin nousemaan. Tilanteesta tuli mieleen yksi tuttava, joka on samanlainen normielämän filmaaja. Näennäisesti mukava ja positiivinen, oikeasti häikäilemätön oman edun tavoittelija ja selkäänpuukottaja. Jos elämää poljettaisiin futiskentällä, ei tarvitsisi hetkeäkään miettiä mistä pelaajasta on kyse. Punaisen…

