Kategoria: Blogi
-
Täydellisen tylsää, tavallista arkea

Katselin männäviikolla telkkarista ohjelmaa, jossa todettiin erään julkisuuden henkilön elävän täydellisen tylsää ja tavallista arkea. Taisin löytää sielunkumppanin, sillä hyvää elämää ei voisi paremmin kuvata. Tällä hetkellä harmaat päivät seuraavat toisiaan. Jonain aamuna saattaa maassa olla vähän lunta, joka on kadonnut viimeistään lounasaikaan. Odotan tosi paljon valkoisia hankia ja nietoksia, ihania paukkupakkasia ja kengän alla…
-
Taustaa edelliseen, miksi? Alkoholistin läheiset osa 2

Tuli vahva tunne siitä, että pitäisi avata edellistä postausta. Miksi kirjoitin asiasta nyt, vaikka päänäyttämön tapahtumat sijoittuvat vuosien taakse? Kaksi vahvaa syytä. Ensinnäkin alkoholismin (ja kyllä, puhun tietoisesti itse sairaudesta sairaiden ihmisten sijaan) jäljet näkyvät omassa toiminnassani ja ajatuksissani edelleen. Tulen ikuisesti kantamaan mukana muistoja ja hetkiä, jotka eivät todellakaan olleet aina parhaimmasta päästä. Mutta…
-
Alkoholistin läheiset osa 1

Nyt on luvassa todella henkilökohtainen kirjoitus. Niin läheltä riipaiseva, että vähän jopa pelottaa. Toisaalta olen jo pitkään halunnut puhua aiheesta isommin ääneen, ja tuoda näkyväksi sitä helvettiä, missä moni lapsi ja vanhempikin, elää. Olen elänyt koko ikäni alkoholin ja sen tuomien haittojen varjossa. Kulkenut vieressä ja nähnyt, kuinka viina, tai kolmosolut, nujertaa ihmisiä. Jos ei…
-
Perjantaista perjantaihin

Niin ne päivät ja viikot vierii. Siitä kaiketi huomaa olevansa jo oikeesti aikuinen. Vaikka mieleltään ikuisesti 27. Se oli mun elämän ikimuistoisin vuosi. Poikanen oli vuoden, vauva-aika takana ja hurja kasvu sekä uuden oppiminen meneillään. Sanat, pusut, halit. Niitä hetkiä mietin usein. Nyt vitosluokkalainen on jo niin iso. Hoitaa omat hommansa, menee omia matkojaan. Kaipaa…
-
Yksin metsässä, ensirakkauteni luona

Olen viimeisen puolen vuoden aikana löytänyt ensirakkauteni uudelleen. Korona pakotti muuttumaan ja ajoi ihmiset juurilleen. Nukuin usein pienenä vaunuissa mummolan parvekkeella ja saatoin kuulemma olla siellä pitkiäkin aikoja. Viihdytin itseäni kuuntelemalla hiljaisuutta ja ihastelemalla tuulessa tanssivia pihakoivuja. Edelleen kauniit tai eriskummalliset puut kiinnittävät huomioni. Ne on kuin ihmisiä, kaikki erilaisia ja kauniita omalla tavallaan. Lapsuuteni…
-
Väinön eka kontrollikäynti

Siitä on nyt vajaa kolme viikkoa, kun Väinöltä löytyi diabetes mellitus eli sokeritauti. Tuntuu, että tuosta olisi jo paljon enemmän aikaa, sillä niin paljon koira on muuttunut – surkeasta, onnettomasta ja ilottomasta on tullut häntää heiluttava ja seurallinen tyyppi. Sellainen, mikä Väinö on aina ollutkin. Me aloitettiin heti ekan lääkärikäynnin jälkeen ihmisten insuliinikynällä piikitykset kaksi…
-
Miten saada antiaamuihminen aamulenkille?

En todellakaan ole aamuihminen. Ihailen kyllä suunnattomasti sellaisia tyyppejä, jotka heräävät ennen kellonsoittoa, istuvat sängyn laidalla lempeästi itsensä herätellen, juovat rauhassa aamukahvinsa ja pinkaisevat läheiselle lenkkipolulle. Onko tällaisia superihmisiä edes olemassa? On niitä, asun sellaisen kanssa sillä erotuksella, ettei hän juokse aamuisin lenkkipolulla vaan hilpaisee töihin heti kuuden jälkeen. Vapaaehtoisesti, sillä aamulla nukuttu aika on…
-
Voihan diabetes mellitus

Olen muutaman viikon tuumaillut ettei Väinö ole ihan kunnossa. Välillä on ollut päiviä, että on juonut tosi paljon ja yöllä pissinyt sisään. Toisaalta on myös ollut päinvastaisia hetkiä kun koira on ollut iloinen ja reipas, syönyt ja juonut ihan normaalisti. Tällä viikolla on oksentanut useasti. Sekin menisi vielä jonkun satunnaisen pöpön piikkiin mutta kun herkut…
-
Maanläheinen ja rauhoittava koti

Ollaan asuttu vuonna 1951 rakennetussa talossa kohta kymmenen vuotta. Paljon on tehty ja rutkasti on edelleen tekemättä. Ei vanhassa talossa taida tekeminen koskaan loppua. Arvaa mikä kuvaisi parheiten meidän kotia? No sehän on kuin huvikumpu – kaikki on vähän vinksin vonksin mutta ainakin heikun keikun. Ikkunat voisi päivittää tälle vuosituhannelle ja seinissä on ikivanhoja jälkiä.…
-
Kukkajuttuja

Olin tänään elämäni ensimmäisissä polttareissa. Itselläni ei ollut sellaisia – en halunnut. Poikanen oli tuolloin ihan pikkuinen vauva eikä päällimmäisenä mielessä ollut tyttöjen hemmotteluilta. Moni kaveri on mennyt tosi pienessä piirissä naimisiin tai ollut menemättä lainkaan. Oikeastaan, kun tarkemmin mietin, en ole ollu yksissäkään häissä aikuisiällä. Kummallinen lähipiiri meillä. Tänään pääsin piipahtamaan ihanassa nuorten naisten…
-
Sähköfatin satulassa unohtuu työt ja ajatukset

Kevät on ollut kyllä jotenkin super pitkä ja raskas. Tai eihän nyt enää edes ole mikään kevät, herttinen, yli puolen välin kesää jo mennään. Jotenkin sitä omassa mielessään ajattelee, että kesä olisi yhtä kuin kesäloma, joka siintää horisontissa. Vaikka kevät toi yleisesti paljon kaikkea pahaa, toi se meille myös kivoja juttuja. Meillä jäi sali pitkäksi…
-
Mitä jää kun turha riisutaan?

Näin lauloi Jenni ja Kimmo. Ehkä vähän eri kontekstissa mutta hyvä kysymys, kun pohtii ihmisen persoonaa ja sitä, mitä itsestään tuo muille ilmi ja toisaalta mitä jättää historiaan. Enemmän raflaavaa olisi kysyä, mitä kirjoitetaan muistokirjoitukseen? Sanotaanko, että perheelleen ja tärkeille arvoilleen elänyt tai kenties jotain pinnallisempaa – aina paras automalli ja urallaan kiitävä taituri? Vai…
-
Ihanat ikiomat kanat

Voi miten saisinkaan kaiken kiitollisuuden puristettua yhteen tekstiin? Tytöt, eli neljä nuorta kanaa, ovat asuneet meillä nyt reilut pari viikkoa. Tänä aikana ne ovat tuottaneet järjettömän paljon iloa ja niiden kasvamista on ollut mahtava seurata. Koko perhe on niiden pauloissa – tytöt varastivat sydämet. Iskällä on ollut kaikenlaisia eläimiä jo useiden vuosien ajan. Linnuista on…
-
Onko työ arvomaailmasi huippu?

Tehdään ihan alkuun selväksi, että mä tykkään tosi paljon mun työstä. Arvostan suunnattomasti kaikkia mahdollisuuksia, joita olen saanut.
-
Huijaus(yritys)

Kesällä meidän perheessä vietetään yrittäjyyden kaksivuotispäivää. Itsellänihän ei ole osaa eikä arpaa firmaan mutta annan tietysti kaiken tukeni ja välillä vapaa-aikanikin sen menestykselle. Kaikenlaisia myyntipuheluja omistajalle tulee päivittäin. Yleensä ne liittyy markkinointiin, hakukoneoptimointiin tai muuhun yrityksen näkyvyyteen. Välillä pyydetään tukea ties millekin virkistäytymisrahastolle tai ostamaan pihapelilehtisiä läheiselle koululle. Suurin osa puheluista on ihan vilpittömiä myyntipuheluja…
-
Läsnäoloharjoitus pesuhetkeen

Mindfulness on kulkenut rinnallani jo vuosien ajan. Se on ollut keino keskittää ajatukset nykyhetkeen ja häätää mielestä sellaiset, jotka nujertavat hyvää mieltä ja oloa.