Avainsana: Treenihommat
-
Miten saada antiaamuihminen aamulenkille?

En todellakaan ole aamuihminen. Ihailen kyllä suunnattomasti sellaisia tyyppejä, jotka heräävät ennen kellonsoittoa, istuvat sängyn laidalla lempeästi itsensä herätellen, juovat rauhassa aamukahvinsa ja pinkaisevat läheiselle lenkkipolulle. Onko tällaisia superihmisiä edes olemassa? On niitä, asun sellaisen kanssa sillä erotuksella, ettei hän juokse aamuisin lenkkipolulla vaan hilpaisee töihin heti kuuden jälkeen. Vapaaehtoisesti, sillä aamulla nukuttu aika on…
-
Sähköfatin satulassa unohtuu työt ja ajatukset

Kevät on ollut kyllä jotenkin super pitkä ja raskas. Tai eihän nyt enää edes ole mikään kevät, herttinen, yli puolen välin kesää jo mennään. Jotenkin sitä omassa mielessään ajattelee, että kesä olisi yhtä kuin kesäloma, joka siintää horisontissa. Vaikka kevät toi yleisesti paljon kaikkea pahaa, toi se meille myös kivoja juttuja. Meillä jäi sali pitkäksi…
-
Personal Trainerin salaisuus: 80/20 sääntö

Lähestyvä kesä tuo mieleen helteiset päivät ja kirkkaat vedet. Moni myös toivoo olevansa rantakunnossa, toiset ovat suosiolla siirtäneet tavoitettaan johonkin tulevaan. ”Ei jaksa, ei viitsi. Kuka hullu nyt pelkkää riisiä ja kanaa syö?” Laihuus ei ole ihanne enkä missään nimessä kannusta normaalipainoista ihmistä laihduttamaan. Fakta kuitenkin on, että joka viides suomalainen on lihava ja että yli…
-
Personal Trainer kertoo – aina asiakkaan ehdoilla

On kammottavaa nähdä personal trainereita, jotka valmentavat asiakkaita omista lähtökohdistaan ymmärtämättä lainkaan asiakkaan tilannetta. Olen jo jonkun aikaa seurannut sivusta erästä valmentajaa, joka ei alkuunkaan ole oivaltanut mitä hänen asiakkaansa eniten tarvitsevat. Omaa treeniohjelmaa ei vaan yksinkertaisesti voi kaikille asiakkailleen kopioida. Joten first things first Ammattitaitoinen valmentaja treenaa aina asiakasta tämän ehdoilla, asiakkaan alkutilannetta kunnioittaen…