Avainsana: Syntymäpäivä
-
Rahalahjoja kymmenvuotiaalle?

Huh huijakkaa miten vauhdikas alkukesä on ollut. Kirjottaminen päiväkirjaa lukuun ottamatta on jäänyt kokonaan kun aika on mennyt hujauksessa. Nimittäjä kiireelle on ollut perheen yhteinen – ja välillä kyllä ihan omakin aika. On ollut syntymäpäivää ja hautajaista, on naurettu ja itketty. Rentoiltu ja painettu hiki hatussa. Elämän kirjoa parhaimmillaan. Eilen vietettiin pojan kymppisynttäreitä. Ensin oli…
-
Ambivertin painajaisesta tulikin täydellinen päivä

Mittari heilahti lauantaina vuoden eteenpäin. Olen ollut huono juhlimaan synttäreitä, koska huomion keskipisteenä oleminen ei ole intohimoista suurin. Yllättäen jälleen kerran tuli todistettua se kuuluisa epämukavuusalue. Olin kutsunut sukulaisia iltapäiväkahveille. Päätin jo etukäteen, että jos juhlitaan, vedetään kerralla överiksi. Oli tiaraa ja synttärinauhaa, ilmapalloa ja taikasauvaa. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi nolottanut, nyt vuodet olivat…