Meillä on ollut tapana vuokrata muutamaksi päiväksi kesämökki mun kesäloman kynnyksellä. Aiempina vuosina oltiin joka kesä useasti äidin mökillä, mutta tämä perinne jäi pois erinäisistä syistä. Elämään jäi kesämökin kokoinen aukko.
Viime kesänä vuokrattiin mökki Myrskylästä AirBnb:n kautta. Vaikka rakkaat perheenjäseneni vakuuttelivat muuta, oli se mun mielestä kyllä mökkien pohjanoteeraus. Siellä vaan oli huono zen – raudankatkuinen vesi ja televisio ilman kanavia. Kärpäsiäkin oli aivan liikaa, vaikka kyllä, tiedän ötököiden kuuluvan maalle. Jääkaappi oli niin pieni, ettei sinne mahtunut kuin päivän ruuat, jos sitäkään. Kaiken kruunasi kaatosade, joka ei tietenkään mökkiparan vika ollut mutta aiheutti sen, että lähdettiin päivää aiemmin kotiin. Elettiin heinäkuun puoliväliä.
No oli siellä hyviäkin juttuja. Näin elämäni ensimmäiset harmaahaikarat. Olipa upea, iso lintu.
Mutta ehkä juuri lukuisten negatiivisten syiden vuoksi ajauduin loman ekana päivänä Oikotielle selailemaan kesämökkitarjontaa. Ei meillä mitään ostoaikeita ollut, todellakaan. Mikon ala rypee pohjamudissa ja muutenkin talouden tilanne on epävarma.
Sattui kuitenkin niin, että myyntiin oli hetki sitten tullut kohde täydellisellä sijainnilla. Juuri sieltä, mistä ollaan vuosien ajan haaveiltu omaa kesänviettopaikkaa. Mökin pitäisi olla tarpeeksi lähellä kotia, jotta sieltä voisi kulkea kesällä töihin tai voidaan ajella illalla saunomaan. Ja olisipa upeaa, jos sinne pääsisi veneellä kotisatamasta.
Huomasin ilmoituksen ja heitin täysin vitsillä, että ”hei meidän mökki on tullut myyntiin”. Vähänpä tiesin silloin.
Meni viikko, toinenkin, ja oltiin veneilemässä. Ehdotin Mikolle, että ajellaanko katsomaan miltä se ”meidän mökki” näyttää järveltä päin. Sieltä se kurkisti koivujen takaa. Rantasauna oli kuin kalteva torni, mutta saahan sen suoristettua. Kukapa lähes satavuotias nyt ihan suorassa seisoisi.
Meni taas muutama päivä ja mökki oli ajatuksissa. Tein jälleen ehdotuksen: käydäänkö katsomassa miltä järvi näyttää maalta päin, loppuu se mielessä pyöriminen. Että saadaan piste tälle hommalle, ettei se ole meitä varten. Ja niin me mentiin.
Pyörittiin pihalla ja valtavan lämmin tunne valtasi mut. Siellä oli hyvä zen, sen tunnistaa kyllä kohdatessaan. Harmaahaikara lähti lentoon pellon reunasta. Tekemistä riittää, se me tiedettiin, mutta silloin saisi ainakin sellaisen kun itse haluaa. Elettiin elokuun alkua.
Siitä ne asiat lähtivät rullaamaan ja syyskuun lopussa nimet oli papereissa. Tunsin samaan aikaan ylitsevuotavaa onnea ja kauhistusta; mitä ihmettä me ollaan menty tekemään. Jee, ihanaa! Ei hemmetti!
Uskon siihen, että asiat kyllä järjestyy. Turha niistä on stressata. Ihana työkaveri sanoi, että jätetään ressaaminen hevoselle, kun sillä on isompi pää. Ja niin mä teen.
Nyt takana on muutamia mökkipäiviä ja ensimmäinen yö. Olen huomannut, että mun naamalla siellä on kestohymy. Paikka on yksinkertaisesti maaginen, sinne on ihana mennä ja olla – toisaalta myös kotiin on kiva tulla. En vieläkään oikein usko todeksi, että meidän pitkäaikainen unelma on viimein käynyt toteen. Uskokaa ihmiset unelmiin, koskaan ei tiedä milloin on niiden aika toteutua!
Jätä kommentti tai kysy vapaasti.